Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarantaan Tampereelle kootaan KIERRÄTETTY- kierrätysaiheinen kokoomanäyttely

Näyttely on jatkoa vuonna 2006 järjestetylle ja suuren suosion saaneelle UUSiksi-näyttelylle (jossa myös MAKEEdesign oli mukana edustamassa).

Näyttelyssä on esillä yli 30 ekohenkisen yrittäjän tuotteita. Mukana olevat käsityöläiset perustavat tuotantonsa tämän päivän kierrätysteemaan.

Näyttelystä löytyy niin tekstiilejä, retroasuja, koruja, laukkuja, uusiolasia, valaisimia, taideteoksia, huonekaluja kuin monia muitakin kierrätysoivalluksia.

Osa tuotteista on uniikkeja ja osa tuotannossa olevia käyttötuotteita

Yhteistä teoksille on, että ne ovat työstetty jo aiemmin elämänsä eläneestä materiaalista. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi Linnan itsenäisyyspäiväjuhliin tehty kierrätyspuku ja ekohenkiselle morsiamelle valmistettu morsiuspuku.

Näyttelyssä on esillä myös afrikkalaisten naisten valmistamia kierrätystuotteita MUM´s:ilta. Materiaali saadaan keräämällä viikottain talteen paikallisen vaatetehtaan ylijäämä-puuvillaa. Tuotteet kudotaan perinteisellä mielie-maissitekniikalla Etelä-Afrikassa. Kudonta työllistää noin 40 Kapkaupungin alueella asuvaa naista, jotka kokoontuvat kerran viikossa Mielie-pajalla palauttamaan kudotun kankaan. Tekniikka mahdollistaa työn tekemisen kotona.

Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan pienemmässä Artenet-salissa on näyttelyn ajan kierrätystuotemyymälä tulvillaan tuoteideoita ja oivalluksia näyttelyyn osallistuvilta yrityksiltä. Kierrätystuotemyymälä on avoinna 9.5. asti.